Turvallisuutesi vuoksi :: Aquila Systems

Peruutustutkat ja kamerat

Peruutustutkat ja kamerat, sekä muut apuvälineet ja tarvikkeet

Lisäsilmiä sinne minne omat eivät näe. Kolmannes kolareista tapahtuu parkkipaikoilla

Vakuutusyhtiöt korvasivat vuonna 2007 n. 100.000 liikennevahinkoa, joista 35 prosenttia ajettiin peruuttamalla. 40 prosenttia tapahtui pysäköintialueella! Erään arvion mukaan enintään 10 prosentissa uusista autoista on pysäköintiapu ja 3 vuotta vanhemmissa autoissa pysäköintiapu löytyy vain parista prosentista. Puskurit ja pellit voi korvata rahalla, menetettyä ihmiselämää ei korvaa mikään.

Tutkamallistomme perustuvat Suomen oloissa testattuihin tuotteisiin ja testikalustona olemme käyttäneet sekä henkilö- että pakettiautoja. Kaikki testauksessa käyttämämme autot on olleet varustettuina vetokoukulla ja tutkamme sopii vetokoukulliseenkin autoon ilman ohjelmointia tai säätämistä. Toki pitää huomioida ettei anturia asenneta aivan koukun viereen. Seuraamalla asennusohjeistamme löytyviä esimerkkejä, asennus onnistuu helposti ja toimii luotettavasti. Tutkia on käytössä sekä CAN että ilman CAN väylää olevissa autoissa ja ne toimivat erittäin luotettavasti myös lumisissa oloissa. Kokonaan lumen peittämä anturi ei luonnollisesti anna oikeaa tulosta. Tutkan anturit ovat valmistajasta riippumatta, heikoin lenkki ja aikaa myöten niitä voi joutua vaihtamaan. Toimitamme jokaisen pakkauksen mukana vara-anturin, jotta voimme taata tuotteillemme mahdollisimman pitkän käyttöiän.


Tuotteen kuva Tuotteen nimi- Hinta
Peruutustutka 4 anturilla ja summerilla

Peruutustutka 4 anturilla ja summerilla

Peruutustutka 4-anturilla Peruutustutka neljällä ultra-äänianturilla Puskuriin kiinnitettävät anturit joista kulkee johdot keskusyksikölle....
€39.99

Lisätietoja

Peruutustutka 4 anturilla ja numeronäytöllä

Peruutustutka 4 anturilla ja numeronäytöllä

Peruutustutka 4-anturilla Peruutustutka neljällä ultra-äänianturilla Puskuriin kiinnitettävät anturit joista kulkee johdot keskusyksikölle....
€39.64

Lisätietoja

Eriväriset irtoanturit peruutustutkiin

Eriväriset irtoanturit peruutustutkiin

Aquila Systemsin peruutustutkiin on mahdollista ostaa irtoantureita seuraavilla värivaihtoehdoilla: 1) Musta 2) Maalaamaton ( luunvärinen,...
€7.56

Lisätietoja

Vara-anturi vilkkumalleihin

Vara-anturi vilkkumalleihin

Aquila Systemsin vilkkutoiminnolla varustuihin peruutustutkiin (kolmenapainen anturiliitin) on mahdollista ostaa irtoantureita seuraavilla...
€10.03

Lisätietoja

Steelmate peruutustutkien anturi

Steelmate peruutustutkien anturi

Vara-anturi ( 1 kpl) Steelmaten peruutustutkiin. Värit: musta ja hopea. Alkuperäinen Steelmaten varaosa.
€15.07

Lisätietoja


IP osoitteesi: 3.141.244.201
Copyright © 2024 Aquila Systems. Powered by Zen Cart